Työnteko on muuttunut pysyvästi, mitä se tarkoittaa IT-palveluiden kannalta? (Kauppalehti artikkeli 21.4.2021)

Julkaistu 21.04.2021 

Globaali pandemia ja kiihtyvä digitalisaatio ovat muuttaneet työskentelyä peruuttamattomasti. Nykyään etätyötä tehdään monilla aloilla, ja myös yritysten IT-palveluiden on pitänyt sopeutua tähän uuteen normaaliin.

Pandemia on muuttanut työn tekemistä radikaalisti. Tämä on vaatinut paljon paitsi työntekijöiltä ja yrityksiltä, myös IT-palveluilta. IT:stä on tullut entistäkin oleellisempi osa yritysten ydinliiketoimintaa.

Aiemmin yrityksillä oli IT-osastot, jotka vastasivat esimerkiksi sähköpostipalvelimista ja sovelluspalvelimista. Etätyön ja kiihtyneen digitalisaation myötä tarpeet ovat muuttuneet, ja palvelut on saatava uudella tavalla lähelle käyttäjää.

”Nyt lähituki on muuttanut muotoaan, ja toiminta on siirtynyt enemmän loppukäyttäjän tukemisesta strategisen tason järjestelmä- ja infrasuunnitteluun ja sen toteutukseen. Samalla IT-osaamisen vaatimustaso on kasvanut merkittävästi”, kertoo Veli-Pekka Vähälummukka.

IT-infrastruktuuri löytyy nykyään yhä enenevässä määrin pilvestä. Yleisimmät työssä käytettävät sovellukset löytyvät jo sieltä, ja vähitellen sinne siirtyvät myös suuremmat kokonaisuudet, kuten toiminnanohjausjärjestelmät. Pilvi ei kuitenkaan ole ongelmaton ratkaisu, ja sinne suuntaaminen vaatii huolellista suunnittelua.

”Tärkeää on jo suunnitteluvaiheessa varmistaa, että järjestelmät keskustelevat keskenään myös pilvessä”, korostaa Vähälummukka.

Veli-Pekka Vähälummukka

Työmarkkinat ovat globaalit ja tietotyöläinen voi tehdä töitä oikeastaan mistä vain, riittää että yhteydet ovat kunnossa

Huomio käyttäjiin

Pilvipalvelut mahdollistavat henkilöstölle modernimpien työvälineiden käyttöönoton ketterämmin kuin mitä perinteinen IT-osasto olisi mahdollistanut. Huomioon on otettava myös erilaiset päätelaitteet, jotka vaihtelevat älykellosta älypuhelimen ja tabletin kautta perinteiseen työasemaan.

Tulevaisuuden työmarkkinat ovat globaalit

Pandemian kiihdyttämä kehitys tuskin pysähtyy, eikä paluuta entiseen ole odotettavissa. Hybridityö tulee yleistymään ja tulevaisuudessa toimistot voivat löytyä mistä päin maailmaa tahansa.

”Paikasta riippumattomat työt tulevat yleistymään entisestään”, veikkaa Vähälummukka.

”Työmarkkinat ovat globaalit ja tietotyöläinen voi tehdä töitä oikeastaan mistä vain, riittää kun tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa. Yritysten on varauduttava tähän, sillä uusi tapa tehdä töitä tuo uudet haasteet.”

”Haasteet ovat kuitenkin selätettävissä. Pitää vain selvittää mikä on yrityksen IT-infran tilanne, mitä muutoksia tarvitaan, ja miten ne tehdään. Työntekijän kannalta on tietenkin oleellista se, miten päästä järjestelmiin ja työkaluihin käsiksi, ja millaista tukea on saatavilla. Kaikki nämä kysymykset ovat kuitenkin ratkaistavissa ja meillä on siihen osaamista”, kertoo Vähälummukka.