30v ATK hommissa – ( LinkedIn päivitys 2.9.2023)

Oivalsin alkuviikosta palaverissa esittäytyessä, että tämän vuoden toukokuulla tuli täyteen 30 vuotta näissä ICT hommissa. 
Hieman sai miettimään mitenkä tuohon pitäisi suhtautua. Pitäisikö viettää 30v taiteilijajuhla vai käydä kurkkaamassa työeläkeotteelta eläkekertymä?

Toinen oivallus tuli torstaina henkilöstön kehityspäivillä. 

Suuri osa henkilöstöstä on syntynyt aikaan, jolloin itse tuoreena insinöörinä juoksin maailmalla ottamassa käyttöön järjestelmiä toinen toistaan eksoottisemmissa ympäristöissä. Yhtenä viikkona Ranskalaisen pankin marmorisaleissa ja seuraavalla Etelä-Korealaisen varastohallin pölyisellä, notkuvalla ullakolla.
Nykyisten nousevien kykyjen aloitellessa opintojaan tuli itse otettua ensimmäisiä haparoivia askeleita toimarin roolissa.

Tämä ero taustoissa tahtoo turhan usein omassa viestinnässä unohtua. Asioita ja päätöksiä pitäisi valmistella, alustaa ja perustella paljon nykyistä huolellisemmin ennen kuin niitä edes yrittää viestiä eteenpäin.

No onneksi on nykyisin ympärillä itseä paljon fiksumpia ihmisiä, jotka paikkaavat omia puutteita ja onhan tässä vielä pari vuosikymmentä aikaa opiskella tuotakin taitoa. 

Niin paljon on edelleen itsellä loputonta uteliaisuutta ja maailmalla uutta opetettavaa, että enpä taida taiteilijajuhlaa viettää saati eläkepapereita tutkiskella. 
Jatketaan silmät ja korvat auki tätä elämän pituista oppimisen polkua kohtaamisesta toiseen ja pyritään samalla jakamaan muille sitä mitä matkan varrella on korvien väliin tarttunut.